Tänään tie vei kohti Himalajan vuoristoa ja Murreen kylää. Murree on pieni kylä noin 2km korkeudella meren pinnasta. Brittivallan aikana britit siirsivät kesäajan hallintonsa tuolle seudulle suotuisamman ilmaston vuoksi. Jatkoimme kylältä vielä kohti pohjoista ja kävimme vappulounaalla hulppeasti viiden tähden Pearl Continental hotelilla. Sieltä parvekkeelta näin myös sen mitä sinne menimme katsomaan eli lumihuippuiset vuoret.

Matka meinasi vain loppua ennen kuin se alkoikaan kun tyttö voi pahoin ja oksensi alkumatkasta. Oletimme sen johtuneen kuumuudesta, mutkaisesta ja kuoppaisesta tiestä ja päätimme jatkaa matkaa. Kerrankin veikkaus meni oikein ja tehokkaamman ilmastoinnin ja varjostuksen ansiosta pääsimme sitten perille asti. Tie oli tosiaan vuoristossa mutkaista ja kovin kapeaa. Tien pinta oli todella kehnossa kunnossa ja meinasi itselläkin ottaa mahan pohjasta kun siellä rytkytettiin. Paluumatka meni vielä paremmin kun tyttö nukahti päiväunilleen.

Yllättää oli että asutusta näkyi koko matkan tien vastakkaisella rinteellä. Ihmettelinkin ihan ääneen, että rakentavat järjeestäin taloja rinteeseen. Mikseivät laaksoihin, joihin on hirveän paljon helpompaa kuljettaa vettä, ruokaa ja muita tarvikkeita. Ihan hulppeitakin asuntoja siellä näkyi, joten ei voinut olla kyse edes köyhien paimentolaisten asutuksista. Tokihan näkymät näin hieman tasaisempaan maastoon totuneelle on hulppeat, mutta tuskin se paikallisista niin ihmeellistä on.