Otsikon mukainen juttu osui silmääni Kodin Kuvalehden kesänumerossa. Siinä Jyväskyläläinen nainen lähtee Lahoren lähellä olevaan paperitehtaaseen töihin vuodeksi. Jatkossa Kodin Kuvalehdessä julkaistaan myös matkaan liittyvää kolumnia. Jutun kuvat olivat tutun näköisiä, nähtävästi juuri Lahoressa kuvattu ja osa haastatellun kommenteista kyllä palautti niin hyvin muistoja mieleen. Tässäpä muutama launaus jutusta:

"Räpsä. Räps. Kameroita ojossa. Rohkeimmat kysyvät, saako ottaa kuvan." Tätähän se oli. Itse olin onneksi värjäyttänyt sattumalta vaaleahkot hiukseni tummiksi mutta silloin 1,5-vuotias tyttäreni oli blondi. Tavallaan tämä ei olisi haitannut yhtään mutta nykyisenä digiaikana sitä ei ikinä tiedä mihin nuo kuvat päätyvät.

"Uutisissa kerrotaan yleensä hirveimmistä asioista, vaikka 90 prosenttia kansasta eläisi täysinrauhallisesti omaa elämäänsä...Liikenne on suurempi riski kuin poliittinen tilanne. Enhän minä ole tunkemassa urdunkieliseen mielenosoitukseen, mutta ostoksilla on pakko käydä. Itse en ajaisi täällä kuin panssarivaunua." Juuri naulankantaan. Mekin saatiin mielenosoituksista aina hyvät tiedotteen YK:lta ja niillä rauhattomilla alueilla ei muutenkaan liikuttu juurikaan. Eli emme nähneet todellakaan kun sitä normaalia elämää. Liikenne sen sijaan oli aluksi shokki. Kaistamerkinnät esim. olivat ihan pelkkä vitsi :)

"Työturvallisuus on olematonta; rakentajilla ei ole kymmenien metrien korkeudessa minkäänlaisia turvavaljaita tai -kaiteita. Kaikki tehdään käsin, muurauslaastista alkaen." Tätä se kait sitten on kun työvoima on halpaa. Uuden miehen saa aina tilalle ja on halvempi teettää kaikki alusta alkaen työmiehillä eikä haaskata rahaa valmiisiin koneisiin, laitteisiin tai materiaaleihin. Tämä kyllä näkyi siellä yleisessä katukuvassa hyvin.

Yleisesti hän myös naisena oli ilmaa työkavereilleen ja muutenkin tutustuminen muihin oli hankalaa. Itse en Islamabadissa kokenut tätä ongelmaksi enkä tällaiseen törmännyt, mutta pääkaupunki onkin hyvin pitkälle länsimaalaisin kaupunki maassa monine kansainvälisine työpaikkoineen ja näin ollen myös kansainvälisine asukkeineen.

Vaikka Pakistanin ajat ovat jo kaukana takana, niin jotenkin niihin törmää tuon tuostakin. Uutisissa toki toitotetaan Pakistanin tapahtumista ja pommeista jotka räjähtelivät ihan Suomi-talon lähelläkin. Tänään huomasin paikallislehden ravintolamainoksen. Espoosta näemmä löytyy Peshawar niminen Pakistanilainen luomuravintola! Mies tosin totesi, että hänellä ei kyllä ensimmäiseksi tulisi mieleen mennä sinne.

Sotilastarkkailuporukka on pitänyt suhteellisen tiiviisti yhteyttä ja olipa ilmassa jo tapaamisen järjestämistä. Yksi tarkkailija tuli meille niin läheiseksi, että pyysimmepä häntä toisen tyttäremme kummiksikin. Tässä vuoden sisällä todellakin perheemme luku ensin väheni talvella yhdellä. Koiramme jouduttiin lopettamaan pahan ja nopeasti edenneen luusyövän vuoksi. Kesällä täydennystä tuli kuitenkin suloisen tyttövauvan muodossa. Elämä siis jatkuu...

Niin se vuosi sitten kuitenkin loppui aikanaan. Eilen kävin hakemassa väsyneen matkaajan kentältä kotiin. Lentoemojen lakko ei sitten onneksi kuitenkaan vaikuttanut lentoaikatauluihin, mutta Heathrown yhden kiitoradan sulkemisen vuoksi kone oli kuitenkin tunnin myöhässä. Huh, ihan on hieman epätodellinen olo, että todellako tuo ukko nyt ei enää lähde takaisin.

Kone tuli sen verran myöhään että pikku M ei ollut enää hereillä. Niinpä aamulla oli hyvin hellyttävä isän ja tyttären kohtaaminen kun tyttö availi silmiään aamulla ja huomasi isin vihdoin saapuneen. Sinne ne jäivät vielä halailemaan kun minä jouduin lähtemään töihin. Täytyy kyllä sanoa, että vuodessa ehtii pienen ihmisen elämässä tapahtumaan ihan peruskehittymistäkin niin paljon saati sitten tällaisessa erikoistilanteessa. Vuosi sitten pikku M ei esimerkiksi puhunut kovinkaan paljon lisäksi ei silloin vielä ymmärtänyt asiayhteyksiä ollenkaan. Käytännön asioissa on tullut myös suuria muutoksia. Vuosi sitten imetin tyttöä vielä parikin kertaa vuorokaudessa samoin tyttöä ei kiinnostanut potat ja pytyt yhtään ja vaippaa siis käytettiin koko ajan. Nyt on täysin vieraannuttu tissistä ja vaipoista. Kielellisesti tyttö on tehnyt aivan hirveän harppauksen. Oleskelu Islamabadissa kehitti englanninkielen taitoja ja jotenkin samalla suomenkieli myös kehittyi isoilla harppauksilla. Tuloksena se, että nyt suomenkielessä tulee jo vaikeita lauserakenteita ja erikoissanoja ja lisäksi englannista joitakin sanoja muistetaan edelleen. Onneksi meillä oli mahdollisuus mennä mukaan edes osaksi aikaa Islamabadiin ja miehellä kuitenkin suhteellisen usein noita lomiakin oli, muuten olisi kyllä jäänyt niin paljon enemmän paitsi tyttärensä kehityksen seuraamisesta.

Meillä kuitenkin pieni erikoistilanne vielä jatkuu päällä kun asumme miehen anoppilassa viikon verran ennen kuin pääsemme muuttamaan uuteen, omaan (tai siis pankin) kotiimme :)

Unohdin mainita edellisessä blogauksessa tärkeimmän, eli että meidät kutsuttiin miehen loman aikana kummeiksi ystäviemme toiselle lapselle. Eilen illalla sitten puhelin piippasi hieman puolen yön jälkeen: 21.9. klo 23.30 3990g 52cm poika.

Kiirettä pukkaa mutta päätinkin kuitenkin pikaisesti kirjoittaa viimeaikaiset kuulumiset.

Mies ehti jo käymään viimeisellä lomallaan Suomessa. Kiirettä piti mutta lopulta ehdimme kuitenkin käymään ystäviemme häissä, tapaamaan paljon muita ystäviä useissa eri merkeissä, matkustamaan muutamaksi päiväksi Varsovan syksyä katsomaan ja mieheni ehti käydä antamassa erääseen yritykseen opetusnäytteen ja lopulta vielä kirjoittamaan samaiseen yritykseen työsopimuksen. Niin ja viimeisenä lomapäivänä käymään vielä kirjoittamassa eropaperit nykyiseen puulaakiin (kun siat eivät antaneet virkavapaata ;) ). Lisäksi vielä päälle tulevaan asuntoon ja muuttoon liittyvät laina-asiat, muuttoauto ym. juoksevat asiat. Kaikki tämä reilussa kahdessa viikossa, melko tehokasta!

Niin ja joku varmaan odotti jo raporttia omasta Intian matkastani. Sitä nyt ei sitten kaikista suunnitteluista huolimatta tullut. Syitä on monia mutta kenties se rahapuoli sitten kuitenkin suurin. Sen vuoksi siis kävimme lohdutusreissulla tuolla Varsovassa.

Vielä olisi sitten kutakuinkin tasan kuukausi miehen komennusta jäljellä. Loppu todella siis jo häämöttää. Muuttoonkin on enää se reilu kuukausi. Jännityksellä odotamme kaikkea sitä mitä ensi kuu tuo tullessaan! Mies on kehunut oloaan tuolla Intiassa ainakin sillä, että kielitaito on kehittynyt. Viimeksi eilen kävi Egyptin lähetystön vastaanotolla ja taas oli vastassa samat jo tutuksi tulleet naamat. Osa tylsiä tyyppejä, osa oikein mukavia. Vitsinvääntöä tuli dream-teamistä Chech, Poland ja Finland joka on kova yhdistelmä koska voivat hoitaa koko potin: check, polish and finnish!