Mies matkusti tänään pääkaupungista Rawalakottiin ensimmäiselle asemapaikalle. Asema on 1700 m korkeudella, joten korkealla ollaan. Sopeutumiseen pitää varata aikaa ennenkuin voi lähteä partioimaan vieläkän korkeammalle jopa 3km asti. Puhelut hoituvat nyt satelliittipuhelimella. Siinä onkin opettelua kun puhe tulee viiveellä. Juuri kun aloittaa puhumaan niin tuleekin toisen puhetta ja sitten se toinenkin hiljentyy ja lopulta kumpikaan ei uskalla aloittaa lausetta jos vaikka se toinen on jo aloittanut. Täytyy siis puhua omat asiansa mahdollisimman putkeen ja sen jälkeen pitää taukoa, että toinen voi vastata. Joo, eiköhän siihenkin opi käytännöllisen tekniikan.

Oli kuulemma melkoinen ajomatka. Vuorenseiniä ylos ja alas. Matkalla näky jonkun verrran sortuneita taloja ja tienvarsia, muttei mitaan todella vakavaa. Matkaa asemalle oli vain pari sataa kilsaa, mutta ajassa menikin lähes 6 tuntia. Perillä asemalla on muutama paikallinen työntekijä (kokki, kuljettaja ym.) ja M:n lisäksi kaksi muuta tarkkailijaa. Toinen Koreasta (jonka puheesta ei oudon lausumisen vuoksi saa mitään selvää) ja toinen Kroatista.

Meillä täällä kotosuomessa on podettu ikävää. Minä lähinnä tuskailen sitä, että joudun pähkäilemään tulevan asunnon ostoa ja lainan hakemista ihan yksin. Kyllä, saatamme piankin olla asuntovellallisia. Tällä hetkellä on kiinnitys vuoden päästä rakentuvaan rivitaloasuntoon. Katsotaan nyt onnistunko ilman M:ää keplottelemaan meille lainaa :) Tyttö onkin sitten enemmän sekaisin kaikesta muutoksesta. Ensimmäinen viikko meni selvästi uutuuden viehätyksessä. Tämä toinen viikko onkin ollut tosi rankka. Tyttö on jäänyt itkien hoitoon, on syönyt siellä huonosti ja päiväunetkin on muutamana päivänä tökkinyt. Kotona on minussa kiinni kuin takiainen. Isiä on kyselty kovasti, mutta se on kyllä tässä viikon eron aikana jo vähentynyt. On silti päivittäistä. Yöt ovat todella katkonaisia ja usein herään aivan lohduttomaan itkuun. Ymmärtäähän sen toisaalta kun toinen ei vielä osaa puhua ja koti muuttui, hoito muuttui ja toinen tärkeä ihminen elämästä katosi "lentokoneella ulkomaille". Mutta huonosti nukutun viikon jälkeen huumori ja varsinkin ymmärrys on välillä vähissä.